Aamu koitti, mutta ei ihan heti valjennut. Läntisen Espanjan pikkukaupunki Tui heräili maanantaihin paksun pilvipeitteen alla ja ilma oli sumusta kostea. Ensimmäinen varsinainen vaelluspäivämme Camino Portuguesellä oli alkamassa. Yö kaupungissa oli ollut hiljainen, olimme matkasta ja Tuin nähtävyyksillä kiertelyistä väsyneinä nukkuneet pitkään ja sikeästi, joten vaellusinto oli korkealla.
Suunnittelimme syövämme tukevan aamiaisen hotellin noutopöydästä. Hämmästyksemme olikin melkoinen, kun meidät ohjattiin aamiaishuoneen ohi erilliseen kabinettiin, jossa tarjolla oli vain Continental breakfast, eli kahvia, hilloleipä sekä makea croissant.
Hyvin pääsimme liikkeelle kevyilläkin eväillä. Saatuamme pyhiinvaeltajan passimme ja niihin ensimmäiset leimat Tuin upeasta katedraalista lähdimme seuraamaan nuolin ja simpukoin merkittyä tietä. Alkumatkan kuljimme Tuin historiallisen kaupunginosan kivikatuja ja harjaannutimme katsettamme löytämään katuun, pylväisiin, seiniin tai aitauksiin merkityt simpukat ja nuolet. Nopeasti huomasimme, että reitti on todella hyvin merkitty, ja vain hyvin hajamielinen kävelijä voi siltä eksyä.
Vaellus halkoi muutamia tiiviisti rakennettuja kyliä ja pikkukaupunkeja mutta kulki enimmäkseen hiljaisilla metsäpoluilla ja hiekkateillä Louro-joen laaksoa myötäillen. Ystävällinen ilmapiiri ympäröin vaeltajia, ”Hola!” ja ”Buen camino!” kaikuivat korvissa sieltä ja täältä niin paikallisten ihmisten parissa kuin muita Santiagoon pyrkiviä kohdatessa.
Vaellus muuttui puolen päivän aikoihin raskaammaksi auringon alkaessa porottaa ja lämpötilan noustessa hellelukemia hipomaan. Pysähdyimme lampaiden ja muiden vaeltajien seurassa korvaamaan aamiaisen puutteita nauttimallä chorizo-makkaroita ja sämpylöitä.
Kanssamme samaa päivämatkaa kulki viiden espanjalaisnuoren seurue, jonka iloinen hauskanpito sai taas ajattelemaan aurinkoisesti maailman tulevaisuudesta. Ainoastaan se vähän harmitti, että heidän sattuessa samalle paikalle lintujen kuulas laulu lakkasi kuulumasta.
Mäkien päältä sai ihailla Leonin vuorijonon jykeviä huippuja. Alhaalla laakson siimeksessä joen kirkas vesi virtaili rauhallisesti. Joissakin kohdin oli pieniä koskia ja laajempia suvantopaikkoja. Kuivan kesän jäljiltä joessa oli vettä ainoastaan parikymmentä senttiä, ja monin paikoin sen uoma oli vain osittain veden peitossa. Vaikka en toivo sadetta vaelluksemme ajaksi, suhtautuisin siihen ehkä aika ymmärtäväisesti, sillä seutu tarvitsee selvästi vettä.
Tämän päivän vaellus päättyi Porriñoon. Ihmettelimme juhlavaloin koristeltuja katuja ja karnevaalitunnelmaa. Ilmeni, että menossa oli paikallinen juhlapäivä. Sen nimeksi ihmiset mainitsivat ”Kristus-juhla”. Tarkemmassa selvittelyssä ilmeni, että juhlaa vietetään kokonainen viikko. Hotellimme sattuu sijaitsemaan varsinaisen juhlapaikan, pienen kappelin vieressä.
Kiertelimme katselemassa juhlintaa. Ihmisiä parveili ostamassa tuoreita churroja ja hattaroita, väki kokoontui kappelin eteen torvisoittoa kuuntelemaan ja seurustelemaan. Jotkut olivat syventyneinä hartaaseen rukoukseen kappelin sisällä, melu ei näyttänyt häiritsevän heitä millään tavalla. Kadut kaikkiin suuntiin oli koristeltu juhlavaloin, ja paikallinen Lidl oli juhlan takia suljettu.
Juhlapaikkoja kierrellessäni ajattelin, että kyllä tästä voisi ottaa oppia. Ihmiset iloisesti yhdessä ja kaikki ikäluokat otettu huomioon.
Erinomaisen illallisen jälkeen olemme nyt käymässä levolle. Tänään kilometrejä kertyi vain 20. Huomenna on tarkoitus edetä Pontevedraan, jonne on matkaa reilut 35 kilometriä. Saa nähdä vieläkö jaksamme loppumatkasta jutella syntyjä syviä, kuten tänään, vai kuluvatko viimeiset tallaamiset hiljaisuuden vallitessa.