Lueskelin tänään rypsi- ja rapsiöljyä vertailevia sivustoja. Mielessäni oli jostain aiemmin lukemani ”tieto”, että rypsi olisi rapsia terveellisempää. Lukemani perusteella öljyt ovat jokseenkin samanarvoisia ravitsemuksellisesti. Asiasta näyttää yllättäen vallitsevan yksimielisyys.
Tavallisena ruuanpureskelijana saa useinkin lukea asiantuntijoiden näkemyksiä, jotka kumoavat toisensa. Yksi tuomitsee rasvaiset juustot ja kananmunat, toinen suosittelee juuri niitä. Palmuöljyä ylistetään toisaalla ja toisaalla se todetaan vaarallisen epäterveelliseksi. Rypsiöljy näyttää tällä hetkellä olevan rasvasuosikki, mutta ei sekään ihan pelkkää ylistystä saa. Sokeri on joka tapauksessa ehdoton paha. Sokerilimupullo vie tuhon tielle yhtä varmasti kuin se toinen pullo vei Turmiolan Tommin aikoinaan.
Lueskelen päivittäin ravitsemukseen ja terveyteen liittyviä sivuja. Myönnänkin olevani terveellisyysfriikki. Minun on myös valitettavasti myönnettävä olevani herkkusuu. Haluan pitää yllä terveellisiä elämäntapoja ja samaan aikaan istahtaisin mielelläni joka päivä ruokapöytään, johon on katettu jotain rasvaista ja jotain makeaa. Hyvin rasvaista ja hyvin makeaa.
Olen tullut huijatuksi maistelemaan rasvattomia ja sokerittomia muka herkkuja, mutta ne eivät vakuuta makuaistiani. Taatelit, rusinat ja hunaja ratkaisevat sokeriongelman arkisin. Sunnuntaisin sekä vieraiden kanssa en rajoita mielihalujani ja lastenlasten kanssa olen pelkkää mielitekoa.
Kinkkisempi on tuo rasvaongelma. Se pitäisi pystyä ratkaisemaan niin, että lautaselle päätyy oikeassa muodossa olevia rasvahappoja sekä riittävästi välttämättömiä vitamiineja, joita on tolkuttoman paljon. Antioksidanttien saannista olisi lisäksi huolehdittava.
Sekin on pidettävä mielessä, että paino ei saisi nousta ainakaan kovin paljoa, siis energiaa ei saisi tulla enempää kuin sitä kuluu. Asioista paremmin perillä oleva tytär on tosin valistanut vaa’an kanssa panikoivaa äitiä, että yli 60-vuotiaiden ei tarvitse pysyä painoindeksirajoissa, lievä painonnousu on ihan sallittua, tärkeämpää on voida hyvin. Jos farkkujen vyötärö kiristää, en voi hyvin, joten se siitä. Kuminauhavyötärö on kiva, mutta vain pyjamassa.
Joskus tulee pohdiskeltua sitäkin, että onko raivoterveellisyys, jokaisen suupalan valvominen, kaloreiden laskeminen ja ihanteellisen energiatasapainon tavoitteleminen sittenkään ihan viisasta. Tuoteselosteiden tihrustamista ja ruuanlaittoa ravintoarvotaulukoita tarkastellen vai makujen sinfoniaa mielihalujen mukaan? Mihin lapsenlapsetkaan tarvitsevat mummoa, joka tarjoaa vain ruisleipää, tuoresalaattia ja vähärasvaista juustoa rasvattoman maidon kanssa?
En pysty vastaamaan itse asettamiini kysymyksiin lukuun ottamatta tuota viimeistä. Lapsenlapset eivät todellakaan tarvitse terveysintoilijamummoa, vaikka heillä mielellään saa olla vanhemmat, jotka pitävät kohtuudessa. Lastenlasten kanssa syön tietysti itsekin lettuja hillon ja kermavaahdon kanssa, suklaata jätskiä ja karkkia. Mummopäiviä ei kuitenkaan ole riittävästi lakaisemaan koko ongelmaa olemattomiin.
Kirjoitan tätä vain pari viikkoa sen jälkeen, kun edellisen kerran käsittelin samaa aihetta. Luultavasti ei mene kuukauttakaan, kun palaan taas ravintoteemaan. En silti koe, että olisin todellisuudessa kovinkaan suurissa ongelmissa tämän asian kanssa. Tasapainoiluahan elämä on monessa mielessä. Työ vai lepo, stressi vai rentous, unessa vai valveilla, yksin vai yhdessä? Olla vai eikö olla? kyseli jo Hamlet. Minä pohdiskelen tällä kertaa, että rypsi vai rapsi.