Viime päivien kohu-uutinen on eittämättä ollut iskelmätaivaan kirkkaimpiin tähtiin kuuluvan Jari Sillanpään paljastuminen huumeiden käyttäjäksi. Laulaja itse on myöntänyt asian ja pahoitellut käyttäytymistään tilanteessa, jossa asia tuli ilmi. Monille tähden faneille tapahtuma on ollut äärimmäinen järkytys.
Kysymyksessä on sekä Sillanpään itsensä kannalta että heijastusvaikutuksiltaan erittäin vakava asia. Voi vain toivoa hartaasti, että kaveri itse haluaisi päästä ja pääsisi eroon aineista.
Suuren idolin ura on näyttänyt sujuvan melko lailla loistokkaasti tästä paljastuneesta pimeästä salaisuudesta huolimatta. Sen takia on toivottava ehkä vielä hartaammin, että tilannetta ei kukaan huumeiden suhteen epävarmalla kannalla oleva tulkitse rohkaisuna kokeiluihin. ”Jos kerran Siltsulla menee noin hyvin ja se käyttää, miksen voisi…”
Tällainen tapaus voi johtaa myös ajattelemaan, että alkoholin suhteen varovaisuutta ei tarvita lainkaan, kun kerran vahvempien aineiden kanssa pärjää noinkin hyvin. Sillanpään ihailijat taitavat tosin olla varttuneempaa väkeä, joten mahdollisesti ja toivottavasti harkinta toimii kaikkiin suuntiin nuoria paremmin.
En siis vähättele huumeidenkäytön vaaroja enkä tämän tapauksen vakavuutta. Kaikesta huolimatta tunnen voimakasta sympatiaa Jari Sillanpäätä kohtaan.
Positiivisena realistina uskon, että elämä on suuri lahja ja ehdottomasti elämisen arvoista, mutta että kenenkään elämä ei ole helppoa. Sen verran olen tutustunut itseeni ja aika moneen muuhun ihmiseen, että olen jokseenkin varma asiasta. Jos ei ole ulkoisia ongelmia, omat sisäiset pirut riivaavat sitäkin enemmän.
Toinen pitää päättäväisesti nämä riivaajansa piilossa, toinen avaa elämäänsä enemmän näkyville. Jokaisen elämään kuuluvat vaikeatkin asiat joka tapauksessa, ja jokainen joutuu etsimään itselleen tavan, jolla selvitä päivästä toiseen.
Tuomas Enbuske kirjoittaa useimmiten juttuja, joita lukiessani ainoastaan ärsyynnyn ja vain harvoin voin kokea hänen ajatuksensa omikseni. Tämänkin tapauksen yhteydessä hän esittää käsityksiä, joita en voi hyväksyä.
Sillanpään sortuminen saa Enbusken kertaamaan omaa henkilöhistoriaansa, ja siihen liittyen hän sanoo jotain, joka on tässä yhteydessä mielestäni tärkeää sanoa: ”…minullekin olisi voinut käydä kuten Jari Sillanpäälle”.
Niin minullekin. Lukemattomia kertoja olen ollut tilanteessa, että erilaiset sisäiset ja ulkoiset paineet ovat vetäneet etsimään helppoa ratkaisua henkiseen pahoinvointiin. Voin olla onnellinen ja kiitollinen siitä, että en ole koskaan tuntenut vetoa huumeisiin enkä oppinut etsimään helpotusta humalahakuisesta juomisesta. Sen sijaan kiltimmät konstit suklaasta shoppailuun ovat tulleet tutuiksi.
Jari Sillanpään asia on tutkittava tarkasti ja hänen on kärsittävä teostaan oikeudenmukainen rangaistus. Minä tai joku muu suomalaisen oikeuslaitoksen ulkopuolinen ei ole oikeutettu sitä tekemään. Loputon julkinen ryöpytys on rangaistuksen moninkertaistamista eikä se voi olla hyväksyttävää kenenkään kohdalla.