55 vuotta sitten elin viimeistä kesääni ennen koulua. Sana, jonka olin satoja kertoja kuullut ennen tuota kesää, kuului nyt korviini entistä useammin. ”Syö kiltisti lautanen tyhjäksi”, ”Muista olla kiltti ukille”, ”Nyt kiltisti nukkumaan”. Koulun alkaessa lasta kehotettiin olemaan kiltti koululainen, ”Siinäpä kiltti lapsi” oli lause, jonka kuuleminen toi kunniaa niin lapselle itselleen kuin hänen vanhemmilleen.
Nykysuomen sanakirja valottaa käsitettä ”kiltti” sanoilla kuuliainen, sävyisä, siivo ja hyvä. Meistä kasvatettiin siis kuuliaisia, sävyisiä ja siivoja sekä hyviä lapsia 1960-luvulla. Eri asia on mitä meistä tuli, mutta noista kasvatuksen tavoitteista oltiin hyvin yksimielisiä ja ne koskivat niin käyttäytymistä kotona kuin koulussa, naapurissa, sukulaisten luona kyläillessä tai missä tahansa. Jo tuolla vuosikymmenellä kiltteyskasvatusta kritisoitiin ja vähitellen siitä on tullut luonnehdinta, jolla on pikemmin kielteinen kuin myönteinen sävy.
Asiantuntijatasolla puhutaan nykyisin yleisesti jopa kiltin lapsen tai kiltin tytön syndroomasta. Lueskelin asiaa koskevia nettisivuja, joista ei ole pulaa. Yhdellä niistä todetaan muun muassa: ”Kiltti tyttö ei uskalla sanoa ei. Hän on tunnollinen, ymmärtäväinen ja avulias. Hän jää ylitöihin, tarjoutuu lapsenvahdiksi ja tiskaamaan, kun muut pitävät hauskaa. Hän ei sano poikkipuolista sanaa, ainakaan suoraan, vaikka vihan, kuten kaikkien muidenkin tunteiden ilmaiseminen on minuuden ja itsenäisyyden kehittymisen ehto.” (https://www.astro.fi/forum/index.php?topic=23689.0;wap2).
Luonnollisesti vanhemmat huolestuvat tällaisessa keskusteluilmapiirissä, jos oma lapsi vaikuttaa ”liian kiltiltä” Keskustelua teeman ympärillä on käyty ja käydään verkossa eri foorumeilla (esim. http://heliheiskanen.fi/tunne-ja-mieli-kiltin-tyton-syndrooma/ http://www.vauva.fi/keskustelu/3871521/ketju/lapsellani_on_kiltin_lapsen_syndrooma_mista_apua ).
Perusväite liiallisesta kiltteydestä puhuttaessa on, että kiltteyteen kasvatettu ihminen ei pitkällä tähtäimellä saavuta elämässään onnea tai menesty niin hyvin, kuin ihminen, joka tiedostaa tunteensa sekä tarpeensa, uskaltaa ilmaista ne ja pitää sopivalla tavalla puolensa. Itse ajattelen, että näissä yhteyksissä sekoitetaan usein asioita toisiinsa ja tuloksena on sen takia paljon turhaa epävarmuutta niin kodeissa kuin kouluissakin.
Jos kiltteys tarkoittaa edellä mainitun sanakirjamääritelmän mukaisesti hyvyyttä, kuuliaisuutta, sävyisyyttä ja siivoa käytöstä, on vaikeaa nähdä sitä esteenä onnelle ja menestymiselle. Pikemminkin päinvastoin. Sama Nykysuomen sanakirja määrittelee menestymisen seuraavasti. ”elää, toimia, työskennellä (tms.) onnekkaasti, tuloksekkaasti, tulla hyvin toimeen, kehittyä edullisesti, edistyä, …” Eiköhän kiltillä ole tähän erinomaisen hyvät mahdollisuudet. Onhan meillä tietysti esimerkkejä vähemmän kilteistä menestyjistä ihan maailmanpoliittisella tasolla, mutta olennaista onkin kysyä haluammeko lapsistamme Kim Jong Unin, Donald Trumpin tai Vladimir Putinin kaltaisia menestyjiä. En minä ainakaan.
Jos pysymme edellä mainitussa määritelmässä, kiltteys ei tarkoita omien tunteiden ja tarpeiden sivuuttamista ja kyvyttömyyttä sanoa ei. Kiltti ihminen sopeutuu sääntöihin, suostuu tekemään työtä yhteiseksi hyväksi ja huomioi ympärillään olevien ihmisten ja eläinten tarpeet. Hän ei ole tahdoton muiden sätkynukke, joka tekee aina mitä sanotaan. Kuuliaisuuskin on kuuliaisuutta tietyssä vastuuseen liittyvässä suhteessa, joka vallitsee lapsen ja hänen huoltajansa tai oppilaan ja hänen opettajansa välillä. Ei kiltti lapsi kaikkia käskyjä tottele, sillä kiltiksi kasvattaminen ei tarkoita nujertamista, kuten usein tunnutaan ajattelevan.
Olen kiitollinen siitä, että olen saanut elää kilttien ihmisten ympäröimänä ja että minut itseni on kasvatettu kiltiksi. En pysty näkemään sen aiheuttaneen mitään haittaa sen enempää ihmissuhteissani kotona kuin jo taakse jääneessä työelämässä. Onnea ja menestystä on ollut jopa yli oman tarpeen. Kiltimpikin olisin voinut olla aiheuttamatta sillä itselleni menetyksiä. On mahdollista olla samanaikaisesti kiltti ja tahtova ihminen, joka kunnioittaa omia tunteitaan ja tarpeitaan.