Tekevälle sattuu

Työpöydälle on koottu kaikki tarvittava kauralastujen leipomista varten.   Kymmenvuotias leipuri on jo kokenut tekijä ja tietää, että kaiken pitää olla saatavilla ja uunin kuumenemassa, ennen kuin taikinan sekoittamisen voi aloittaa.

Nyt tyttö hääräilee jo innokkaana taikinakulhon kimpussa.  Pikkusisarukset ovat linnoittautuneet tuoleille siskon työskentelyä seuraamaan eivätkä hänen kehotuksistaan huolimatta suostu poistumaan.  Eivät myös malta olla kaiken aikaa kyselemättä, että saako sitä taikinaa sitten maistaa.

Jonkin ajan kuluttua touhun keskeyttää harmistuneelta ja samalla huvittuneelta kuulostava huokaus: – Arvaa mitä mummo.  Piti laittaa viisi ruokalusikallista jauhoja ja laitoin viisi desilitraa!  Sen se teki, kun nuo viheliäiset ipanat olivat häiritsemässä.

Onhan se taikina aika hupaisan näköistä,  kuivaa kokkaretta jauhojen seassa. Päätämme, että kulhoon rikotaan vielä kananmuna ja toinenkin sekä lisätään hieman sokeria.  Ihan kelvolliselta näyttää sekoitettuna.  Sisaruksetkin älyävät lopulta poistua.  Leipuri nostelee taikinaa leivinpaperille ja laittaa lievän jännityksen vallassa ensimmäisen pellillisen paistumaan.  Koko toimituksen ajan hän kertaa omaa hassua virhettään, ja molemmat nauramme katketaksemme.

Puolen tunnin kuluttua toinenkin pellillinen levittää kodikasta tuoksuaan ja saadaan pois uunista.  Ei tullut kauralastuja, mutta tulipa todella herkullisia kaurakakkaroita.  Niillä ja siivotulla kodilla oli kiva yllättää työn väsyttämät vanhemmatkin.

Ei tule virheitä, jos ei tee mitään.  Vain tekevälle sattuu.  Miten tärkeää onkaan pienestä pitäen oppia tekemään ja mokailemaan vapautuneesti.  Vielä parempi on, jos osaa ottaa opin ja ilon irti jokaisesta mokastaan.  Veikkaanpa, että tämän tarinan leipuri ei tuossa kohtaa enää tee virhettä seuraavalla kerralla.  Monet makeat naurut saamme myös varmasti nauraa tapausta muistellessamme.