Yritän muistella, missä olisin viimeksi nähnyt artikkelin tai muun tekstin, jossa olisi ollut puhetta uskollisuudesta. Mieleeni tulee vain kuvaus jostakin koirasta, joka odotti uskollisesti kuollutta isäntäänsä, samoin muutama muu nimenomaan koiriin liittyvä tarina. Lujaa sitoutuneisuutta ihaillaan eläimen ominaisuutena, mutta ihmisten uskollisuus toisilleen ei ole niitä kaikkein trendikkäimpiä käsitteitä tämän päivän keskustelussa.
Jopa parisuhteen osalta mediassa pohditaan pikemminkin mahdollisuuksia luoda suhteita ja suhdemalleja ilman uskollisuusvaatimusta. Avoimet suhteet ja polyamoria tuntuvat kiehtovan ainakin niitä, jotka kirjoittavat asioista. Moraaliperiaatteeksi riittää, että ei vahingoita ketään ja että asioista sovitaan yhdessä.
”Uskollinen ystävä on lääkäriä tarpeellisempi” lukee yhdessä patakintaassa, jonka olen saanut, kuinkas muuten, uskolliselta ystävältä. Kyllä, lääkäri voi asentaa sydämeen tahdistimen, ja se sykkii taas tasaisesti tai määrätä sopivan lääkityksen unettomuuteen. Vain uskollinen ystävä pysyy rinnalla, kun toivut leikkauksesta tai kamppailet uniongelmien kanssa. Minun ajatusmaailmassani ystävä on uskollinen tai sitten hän ei ole todellinen ystävä, ja tämä koskee myös puolisoa, sitä kaikkein läheisintä ystävää.
Sain tänään kokea hyvin konkreettisesti ja monipuolisesti, mitä uskollisuus on parhaimmillaan. Tapasin ystäviä, jotka olen saanut lukea ystävikseni varhaisista teinivuosista alkaen. Osallistuimme yhdessä Pyhän Olavin päivän tapahtumiin koulukaupungissamme Savonlinnassa.
Aloitimme tuomiokirkosta, jossa saimme kuulla Mauno Kuusiston satavuotisjuhlakonsertissa tuon kansan rakastaman laulajan suosikkikappaleita Heijastuksesta Volgalauluun ja Ave Mariaan. Maleksimme kaupungilla, söimme paistettuja muikkuja, nautimme kahvia, pistäydyimme Olavinlinnan liepeillä kuvia ottamassa ja kiertelimme puoteja sekä tutustuimme pariin taidenäyttelyyn. Koko ajan tietysti kerroimme kuulumisia, välillä kyyneliä pidätellen ja välillä hervottomasti nauraen.
Tuon kaiken olisi voinut tehdä vastarakastuneena jonkin salarakkaan tai oman puolison hyväksymän sivusuhdeseuralaisen kanssa, ja silloin siihen olisi tietysti sisältynyt ihanaa tunteen huumaa ja kehon kihelmöintiä. Jotain paljon arvokkaampaa olisi kuitenkin jäänyt kokematta.
Vain pitkä yhteinen historia, vaihtuvien elämänvaiheiden seuraaminen ja toisen ihmisen kohtaaminen hänen heikkoudessaan ja vahvuudessaan ja siinä kaikessa vallitseva hyväksyntä ja tuki luovat pohjan luottamukselle. Kun toiseen ihmiseen luottaa, voi pingottamisen ja roolit jättää sikseen, voi itkeä ja nauraa vapaasti. Ei tarvitse tarkkailla toisen reaktioita ja pelätä hylätyksi tulemista.
Uskollisen ystävän seurassa voi olla oma itsensä, ja mikä parasta, voi kokea olevansa hyväksytty ja jopa pidetty omana itsenään. Siinä tulee aina vain helpommaksi ruveta itsekin pitämään itsestään. Ilman uskollisia ystäviä tai vaihtuvassa suhde-elämässä syvällinen oman itsensä myöntäminen ja hyväksyminen voivat jäädä saavuttamatta.
Suhtaudun uteliaasti uutuuksiin ja haluan pysyä ajassa mukana. Ihmissuhteissa en luota ajan virtauksiin. En näe mitään syytä luopua uskollisuuden ihanteesta, päinvastoin. Hetken huuma tai vaihtuvat ystävyyssuhteet eivät voi korvata syvää iloa, vakautta ja turvallisuutta, jotka uskollisuus tuo mukanaan.