Olipa kerran kaveri, jonka nimi oli Tumppi. Tumppi oli ihan pienestä asti ollut hirveän viisas. Hän tiesi aina miten jossakin asiassa piti tehdä tai ainakin miten ei pitänyt tehdä. Ja Tumppi kertoi aina mielellään kaikkia ajatuksiaan kaikille ihmisille.
Isona Tumppi innostui kirjoittamisesta. Hän alkoi jakaa viisauttaan kirjoittamalla ja levitti ajatuksiaan siitä miten tyhmiä muut ihmiset olivat. Hänen oli pakko, koska hän oli niin viisas itse, että hän huomasi kaikki tyhmyydet ja halusi kertoa niistä ihan hyvän hyvyyttään.
Tumppi asui pienen pienessä talossa oikein ison talon naapurissa. Tumpin talossa oli isäntänä Nippe-niminen mies, ja naapuria isännöi herra nimeltä Putte. Tumppi piti molempia ihan tyhminä.
Putte oli tehnyt kaikenlaisia pahoja juttuja. Kaikki tiesivät niistä, Nippekin. Nippe sanoikin joskus Putelle, että ei ole oikein mukavaa, että Putte on tehnyt niitä juttuja. Nippe puhui ne asiat ihan ystävällisesti, sillä hän ei halunnut Puten vihastuvan. Puttehan olisi voinut milloin tahansa vaikka jyrätä isoilla koneillaan Nipen talon ja sen asukkaat maan tasalle, jos olisi suuttunut. Siltä Nippe halusi varjella oman talonsa.
Tumpin mielestä Nippe oli tyhmä, kun ei ikinä sanonut mitään kunnolla. Jos Tumppi itse olisi isäntä asumassaan talossa, hän kyllä luettelisi Putelle kaikki vääryydet ihan suoraan eikä menisi tekemään sitä hänen pyllylleen, mitä Nippe hänen mielestään teki. Jos Putte tuli käymään Nipen isännöimässä talossa, Tumpin mielestä vain tyhmät tervehtivät häntä ystävällisesti. Viisaat olisivat hänen mielestään näyttäneet vain keskisormea.
Minä olen vain pieni ja tyhmä satujen kertoja, mutta jos olisin asunut samassa talossa kuin Nippe ja Tumppi, ja Putte olisi ollut naapurini, minä en kyllä olisi yhtään tykännyt, että joku olisi mennyt näyttämään keskisormea Putelle. En minäkään varmaan olisi hänestä tykännyt, mutta olisin kyllä tervehtinyt ja niiannut kiltisti. Vaikka ei tykkää jostain, voi silti käyttäytyä. Varsinkin, jos haluaa, että oma talo pysyy pystyssä.