Aloitin päivän mankeloimalla liinavaatteita. Mankelointi on yksi viihdyttävimmistä huushollihommista mielestäni. On kuin pientä jännitysnäytelmää seuraisi, kun katsoo lakanan katoamista mankelin sisään, ja joka kerran pitää ihmetellä sitä, miten se tulee väärästä välistä pois.
Yhden lapsenlapsen suussa mankeli kääntyi enkeliksi, ja kaikesta kulmikkuudestaan ja kylmyydestään huolimatta tuo valkoinen masiina on mielestäni ihan hyvä lisä kotimme enkelilaumaan. Ei pidä itsestään numeroa, mutta hoitaa hommansa.
Monen monta kertaa ihmeellistä lakanankatoamistapahtumaa onkin seurattu kunkin lapsenlapsen kanssa vuorollaan. Pienintä en ole vielä perehdyttänyt mankelimaailman ihmeisiin, mutta piakkoin sekin on mahdollista.
Jos joku lapsenlapsista on joutuisa, saatan ehtiä vielä seuraavankin sukupolven viihdyttäjäksi mankelini kanssa. Onkohan se silloin enää toimintakunnossa ja, jos ei ole, mahdanko löytää kaupasta korvaajan?
Mankelointia ei kuulemma tehdä enää läheskään joka kodissa pyykkipäivän päätteeksi. Liinavaatteiden materiaaleja on kehitetty itsestään siliäviksi. Kaikki eivät edes halua sileitä lakanoita ja tyynyliinoja.
Minä en aio luopua kotoisasti hurisevasta enkelistäni. Puhtaalle tuoksuvien liinavaatteiden käsittely on jo ilo, ja sileiden lakanoiden väliin pujahtaminen lakananvaihtopäivänä tuntuu mukavan ylelliseltä.
Ajattelin jopa tänään, että voisin perustaa facebookiin oman ryhmän mankelin ystäville. Ryhmän jäsenet voisivat julkaista mankelointitunnelmiaan ja täydentää niitä kuvilla. Kuinka kivaa olisikaan julkaista kuva äitini pitsikoristeisista kapiolakanoista, kun ne on juuri otettu mankelista. Miten monenlaisia tyynyliinoja ja keittiöpyyhkeitä ihmisillä mahtaakaan olla, sitäkin pääsisi näkemään.
Harmi kyllä ”mankeli” –sanan ympärille luotuja ryhmiä näyttää jo olevan muutamia, eikä millään niistä vaikuta olevan mitään tekemistä varsinaisen mankeloinnin kanssa. Saattaisi olla vaikea vakuuttaa väkeä siitä, että uudessa ryhmässä kysymys on ihan oikeasti liinavaatteiden mankeloinnista. Ehkä saisin jäseniksi porukkaa, jonka kiinnostuksen kohteet ovat ihan toisaalla, vaikkapa niissä vanhoissa pankkikortinlukijoissa. Niitä taidettiin kutsua mankeleiksi.
Tietysti ryhmän voisi perustaa englanninkielisenä. Se antaisi asialle sopivasti globaalia nostetta. Mangle lovers – kuulostaisipa todella trendikkäältä. Mutta mangle-ryhmiä vasta löytyykin. Ja hyvänen aika, minkälaisilla profiileilla. Onhan tuon sanan käännös englannista suomeksi aika monipuolinen. En uskalla ottaa riskiä, että houkuttelisin ryhmään murjomiseen ja raatelemiseen viehtyneitä tyyppejä. Pitänee tyytyä mankelointiin ilman ryhmän tukea.
Bloggaamisen hyvä puoli on, että voi kirjoittaa ihan mistä vain, vaikka puuta heinää. Niin taisin tänään monen mielestä tehdä, mutta voin vakuuttaa, että olen tässä lähes vakavissani. Mankelointi ansaitsee kyllä yhden aanelosen verran tekstiä. Turhemmistakin asioista on kirjoitettu ja tullaan kirjoittamaan.