Katja kommentoi eilistä blogiani toteamalla, että raskaalta näyttää eläkeläisen elämä silloin, kun sitä leppoistaa. Kommentti herätti monta ajatusta.
Todellakin, jos työmäärää ajatellaan, en taida olla ihminen, joka koskaan oma-aloitteisesti kykenisi leppoistamaan. Henkinen ja kehollinen perusviritys ovat molemmat touhukkaita ja ne tulevat mukaan eläkkeellekin. Eri asia on sitten se tilanne, kun esimerkiksi sairaus tai vammautuminen estää touhuamisen. Silloin on kehon pakko ainakin asettua paikoilleen, mutta kykeneekö se silloinkaan aidosti leppoistumaan? Ei välttämättä.
Tuli tässä mieleen, että samalla tavalla, kuin persoonallisuuksia tai temperamentteja jaotellaan ihan tutkimustiedon perusteella tietynlaisiin tyyppeihin, voisi myös leppoistujatyypit jakaa omiin ryhmiinsä. Tässä korostan nyt vakavasti, että seuraavalla tekstillä ei ole mitään tekemistä tutkimuksen tai tieteen kanssa. Se tulee puhtaasti selkärangastani sormenpäihin. Saattaa olla, että lukija huomaa tämän asian huomauttamattakin.
Ensimmäinen tyyppi on leppoistumaton. Tälle tyypille leppoistuminen on mahdotonta, hänen kehonsa ja mielensä touhuavat herkeämättä. Hänelle on ominaista puuhailu puutarhassa tai vaellus luonnossa ja samanaikainen ajatuksen poluilla hölkkääminen joko yksin tai keskustellen jonkun toisen kanssa. Itsensä ajaminen fyysisen ja psyykkisen uupumuksen rajoille kuuluu leppoistumattoman tyyppikäyttäytymiseen.
Keholeppoistuva tyyppi puolestaan hakee sohva- ja divaanipaikkoja tai asettuu aurinkovarjon alle mielellään, mutta antautuu samalla mitä eloisimpiin mielen seikkailuihin kirjan tai kynän ja paperin tai digitaalisen härvelin parissa. Keholeppoistuva voisi olla mieleistä seuraa leppoistumattomalle, mutta kehon aktiivisuuden tasolla nämä tyypit kohtaavat vain leppoistumattoman maatessa sairasvuoteella.
Henkileppoistuva lähtee mielellään lenkille, pelaamaan pallopelejä, golfaamaan tai tarttuu lapionvarteen eikä hänellä ole mitään tarvetta ajatella puuhaillessaan muuta kuin tekemisen edellyttämät, pakolliset ajatukset. Tästä tyypistä saa erinomaisen halkopinon kartuttajan ja pihalaattojen asentajan. Henkileppoistuva ei pysty leppoistumaan, jos häneltä vaaditaan vastausta esimerkiksi kysymykseen: – Mitä ajattelet Eino Leinon runoista?
Neljäs tyyppi, aito leppoistuja, kykenee rauhoittamaan niin kehonsa kuin mielensä. Aito leppoistuja liikkuu vähän ja arvokkaasti, pureskelee ruokansa huolellisesti jokaisesta suupalasta nauttien. Hän ajattelee kurinalaisesti vain positiivisia asioita ja hallitsee mielensä täydellisesti. Tyyppikäyttäytymiseen kuuluvat aforismien laatiminen ja lukeminen sekä tankarunot. Monet tämän tyypin edustajista päätyvät ennen pitkää joogamatolle ja jotkut peräti buddhalaisluostariin.
Tästä omasta luokittelustani voin päätellä, että koska leppoistuminen ei ole kovalla treenillä saavutettavissa, minulla ei ole siihen mitään edellytyksiä. Edustan selvästi ykköstyyppiä. Parasta hyväksyä tosiasiat ja jatkaa leppoistumattomalla linjalla.