Leppoistamistreenit

Suomalaisena ja raatajasukuun syntyneenä olen käyttänyt elämästäni aika paljon tekemiseen ja ollut lähes kykenemätön vain olemaan.  Päätinkin aloittaa eläkepäivät leppoistamista harjoitellen.  Leppoistaminen on trendikästä, ja nythän siihen on oiva tilaisuus, laadukkaan elämän elämiseen vähemmällä raatamisella.

Konttailin aurinkoisen päivän aluksi siistimässä alppiruusupenkkien kivireunuksia ja nyppimässä kaikkialle levinnyttä tarhakäenkaalia.  Leppoistamiseen siirryin ihan luonnostaan.  Satuin nimittäin hääräilemään sadevesialtaan läheisyydessä, ja samassa paikassa oli västäräkinpoikanen pyrstöään heiluttelemassa.  Istahdin seuraamaan lintua sen kipitellessä altaan ympärillä ja kierrellessä pientä vesilätäkköä altaan kulmassa.  Ei uskaltanut söpöläinen mennä kylpyä ottamaan.

Tyhjensimme ja puhdistimme altaan eilen, ja tänään lammikolla säännöllisesti vierailevat linnut olivat ihmeissään.  Tehokasta työaikaa kului ainakin vartin verran mainittua pystönkeikuttelijaa ihastellessa, mutta varoin moittimasta itseäni.  Eläkeläisellä on aikaa, ja sitä paitsi minähän treenaan downshiftaamista.

Siirryin kitkemispuuhista poistamaan kuivuneita alaoksia pihan puista oksasaksilla ja pokasahalla, joka on yksi suosikeistani ulkotyökalujen joukossa.   JTS siisti ylempiä oksistoja oksasahan kanssa. Tienasimme parin tunnin hikoilulla itsellemme isot palat kermaista vadelmapiirakkaa, jonka tein ahkerointimme palkaksi valmiiseen pohjaan.  Vadelmat kävin keräämässä omista pensaista, sato alkaa valmistua.  Oli mukavaa, kun ulkona kahvitellessa riitti hihaton pusero.

Päivän varsinainen urakka oli erilaisten, ulko- ja sisävarastoihin kertyneiden uusiokäyttöön sopimattomien jätteiden kokoaminen raksasäkkiin kaatopaikalle vientiä varten.  Urakan loppuun saattaminen vaati toiset kahvit, mutta lopulta säkki täyttyi.  Tässäkin puuhassa oli leppoisuuden tuntua, sillä tavaran poistaminen vie aina tutkimaan varastoja – ja sitä ei koskaan pysty tekemään tehokkaasti.  Lähes jokainen esine, johon tartut, alkaa kertoa omaa tarinaansa, ja sitä on pakko pysähtyä kuuntelemaan.

Poistoon meni kuopuksen pelipaitoja futisvuosilta ja junioriaikojen pahasti pykineet kumisaappaat, jonkin verran loppuun käytettyjä vuodevaatteita ja yksi rikkinäinen nojatuoli.  Esikoisen matto näytti edelleen lojuvan varastossamme, samoin koulukirjoja ja –vihkoja.  Kesäkalusteiden pehmustekasan päällä oli fosforinhehkuinen ufonaamari, joka on nyt jo toisen sukupolven käytössä näytelmien rooliasun osana.

Varastosta siirtyi pesukoneeseen äitini vuosikymmeniä sitten virkkaama päiväpeitto.  Ehkä minulla nyt on aikaa vuodetta sijatessa levittää sille tuo kaunistus.  Peiton katseleminen tuo mieleen muistoja ja ajatuksia, jotka vuosien myötä ovat muuttuneet pelkästään lämpimiksi.

Leppoistamisessa äärettömän tarmokkaan ja työteliään äidin muisteleminen ei auta. Niinpä käteen tarttui vielä imuri, ja illan viimeisenä askareena imuroin alakerran varaston.  Siinä ei ollut enää työn tuntua, koska mieli oli kevyt ja energinen.  Keveys tuli turhan tavaran poistamisesta ja energia lämpimistä muistoista.

Mukavalta tuntuu tämä raatamisen kohtuullistaminen.  Kesäinen päivä, lämmin ja aurinkoinen.  Siinä ihminen leppoistuu ihan väkisin, tekemisen määrästä riippumatta.