Pihassamme asustavista oravista yksi on ottanut tavakseen lähestyä minua aina ulkona työskennellessäni. Se saattaa tulla säntäilemään parin metrin päähän puunrungolle tai maahan. Joskus se pysähtyy sopivaan paikkaan, katsoo kiinteästi minua ja alkaa selittää jotain säksättämällä ja niiskuttelemalla. Harmittaa kovasti, kun en ymmärrä, mitä se sanoo.
Ehkä se harmittelee samaa asiaa toiseen suuntaan, sillä tänäänkin se katsoi hyvin hölmistyneenä minua, kun yritin jutella sille. Olisin halunnut tietää, mikä kärhämä sillä oli yhden variksen kanssa aikaisemmin aamulla. Seurasin ikkunasta niiden kisailua ison kuusen rungon tuntumassa. Orava vikkelänä kiipeili ja hyppi variksen ympärillä ja varis isompana ja voimakasnokkaisena vaani sitä vaarallisen näköisenä.
Oravalta en saanut selitystä tilanteeseen. Pitkän koulu-urani aikana yritin itsekin oppia, että eläimet puhuvat vain saduissa. Satuihmisenä yritän kuitenkin sinnikkäästi kuunnella pihassa viihtyvien eläinten puheita ja aina tilaisuuden tullen jututan niitä. Oravan lisäksi puhettani ovat kuulleet ainakin kyyhkyspari, punarinta ja siili.
Sepelkyyhkyllä on ollut useana kesänä pesä joko jossakin pihamme puista tai naapurin puolella. Se on todellinen toukomettinen, joka huhuilee keväällä puolisolleen sopivaa pesäpuuta etsiessään. Hempeänvärinen kyyhkyspari vierailee pesintäaikaan säännöllisesti vesilammikollamme ja vie sinne myös poikasensa.
Punarinta tulee paikalle takuuvarmasti varsinkin nyt syksyllä, kun puuhailen kompostin kimpussa. Se tietää, että makupaloja ilmestyy napattaviksi, kun kääntelen puoliksi maatuneita lehtiä ja oksia. Se on niin kaunis ilmestys kompostikehikon päällä keimaillessaan, että teen kaikkeni saadakseni sen pysymään siinä tai ainakin lähistöllä. Puuhailen koko ajan ja juttelen sille, mutta varon äkillisiä liikkeitä.
Yksi pihan kaunistus on myös punarinnan poikue, jos se selviää lentoikään asti. Vuosi sitten kesällä seurasimme jännityksellä tapahtumia pesässä, jonka punarinta oli perustanut vanhan omenapuun rungon koloon suunnilleen puolen metrin korkeudelle. Eräänä päivänä sitten meitä kohtasi lohduton näky. Pesä oli hävitetty, ja pesätarpeita ja munankuorenpalasia lojui ympäriinsä puun alla.
Emme tiedä oliko asialla seudulla vapaana liikkuva kissa, tuo niin söpönä esiintyvä orava vai joku muu peto. Syksyllä saimme kuitenkin iloiseksi yllätykseksemme seurata ainakin yhden punarinnan täplikkään poikasen lentoharjoituksia pionipenkin tienoilla. Ehkä toinen pesintä oli onnistunut omenapuun pariskunnalle, vai lieneekö pihalla ollut toinenkin pari pesimässä, joka tapauksessa punarintojen historia pihallamme jatkui ja jatkuu.
Siilit ovat muuttaneet näiltä kulmilta jonnekin muualle. Ensimmäistäkään tuhisijaa ei tänä kesänä ole näkynyt pihallamme. Se on niin sympaattinen eläin, että ihan on ikävä. Tänään sille olisi ollut todellinen gourmet-ateria tarjolla, sillä vaihdoin kukkaruukkujen paikkoja. Niiden alta paljastui kymmenkunta mehevännäköistä etanaa. Kyllä olisi siiliystävän kelvannut tulla saaliille.
Orava, linnut ja muut tontillamme viihtyvät eläimet pitävät meitä talon asukkaita niin omaan pihapiiriinsä kuuluvina, että eivät juuri liikkeistämme piittaa. Olkoot, ne varmaan ajattelevat, eihän noista nyt niin suurta vaivaa ole.