Saavuimme eilen perille Santiagoon 27 kilometrin vaelluksen jälkeen. Odotin lähes malttamattomana illallisen jälkeistä kirjoitushetkeä käydäkseni läpi tunnelmiani lähes 130 kilometrin patikoinnin tultua onnellisesti päätökseen. Pettymys olikin suuri, kun aiemminkin temppuillut hiireni kieltäytyi kokonaan palvelemasta, ja jouduin jättämään bloggaamisen sikseen.
Vaelsimme siis eilen Padrónin kaupungista Santiago de Compostelaan. Viimeinen vaelluspäivä alkoi kevyessä tihkusateessa, horisontissa kumpuilevien vuorten huiput olivat sumupilvien peitossa ja kostea ilma voiteli niin keuhkoja kuin kasvojen ihoa. Reppuselkäiset matkaajat näyttivät sadeviittojensa alla olevan vielä väsyneempiä ja pahemmin kumarassa kuin todellisuudessa olivatkaan.
Sää muuttui jo varhain aamupäivän puolella lähes helteiseksi. Juomaa kului, vaikka kävelemisen tahti oli pidettävä maltillisena. Matkasimme viiden hengen porukalla, välillä niitä näitä jutellen, välillä hiljaa puurtaen. Jokainen oli taakse jääneistä päivistä väsynyt, ja jokaisella oli joku vaiva jossain päin kehoa, joten urhoollisuuskisaan ei tarvinnut onneksi ryhtyä. Aika usein toistui raskaasti huokaistu kysymys jäljellä olevista kilometreistä.
Kaksi kolmannesta matkasta oli jalkoja rasittavaa asfalttia tai kiveystä, useimmiten auringon paahteessa, joten metsäpolulle pääseminen oli aina suuren riemun aihe. Metsätaipaleet olivat myös varjoisia ja hiljaisia, vain muutama lintu viserteli siellä täällä.
Kaupunkia lähestyessämme poikkesimme maitokahveille tien varren kahvilaan. Kuinkahan mones kerta lieneekään ollut tämän reissun aikana, kun pienet asiat nostivat mielialan hetkessä korkealle. Café con leche sekä sitä valmistaneen ja tarjoilleen ihmisen hymyilevä ystävällisyys riittivät tällä kertaa.
Pyhiinvaelluksen traditioon kuuluu, että vaeltajat suuntaavat Santiagon kaupungissa aluksi simpukoin ja nuolin merkittyä tietä katedraalille. Oli sykähdyttävää kääntyä polun mutkasta paikkaan, josta tuon vanhimmilta osiltaan lähes tuhat vuotta vanhan rakennuksen kaksi suippoa tornia ilmestyivät näkyviin. Perille oli siinä vaiheessa vielä hikinen, yli seitsemän kilometrin taival.
Kun lopulta saavutimme vanhan kaupungin ja katedraalin laajan, reppu- ja rinkkaselkäisiä vilisevän aukion, oli tunne epätodellinen. Nyt on reissu tehty ja ollaan määränpäässä. Tätä hetkeä ja hetkiä sitä edeltäneeltä viikolta tullaan vielä usein muistelemaan.
Majoituimme viihtyisään ja siistiin hotelliin pienen matkan päähän katedraalista. Illallisella vihannesterriini, valkosipulikana ja jälkiruokana tarjoiltu juustokakku sekä kahvi maistuivat väsyneelle väelle. Ehkä unikin maistui useimmille. Itse pyöriskelin valveilla lakon tehnyttä hiirtäni vihaisesti mulkoillen, ja lopulta nukahdettuani säpsähtelin hereille useita kertoja ennen aamua.
Tänään tutustuimme oppaan johdolla kaupunkiin ja sen historiaan, osallistuimme pyhiinvaeltajien messuun sekä kiertelimme kaupungilla. Yllätyskin päivään liittyi. Niistä kerron vasta huomenna.
Jos hiireni teki lakon, miten on mahdollista, että tein tämän tekstin? Santiago de Compostela on korkeasta, yli tuhannen vuoden iästään huolimatta moderni ja aikaansa seuraava kaupunki. Aivan vanhan kaupungin kupeesta löytyi hiirikauppa, ja niin alkoivat sormet kaupunkikierroksen jälkeen taas naputella.