Päivä alkoi sateisena enkä harmikseni päässyt jatkamaan ulkotöitäni. Kirjahyllyjen siivous on edelleen vaiheessa, joten raikkaan ulkoilman sijasta päädyin pölyn keskelle. Puuha on rasittavaa, koska se vaikuttaa niin loputtomalta. En ole koskenut kirjahyllyihimme vuosikausiin siivoamismielessä. Pölyä riittää. Vaikeuksia tuottaa myös päättää mitä säilyttää ja mitä poistaa.
Toisaalta kirjojen ja hyllyihin vuosien varrella sujautettujen muiden julkaisujen ja kansioiden läpikäyminen on hyvin rattoisaa puuhaa. Kirjojen väleistä löytyy monenlaista kirjanmerkkiä, korttia ja muistilappua. Mieleen palautuu vuosiksi unohtuneita ihmisiä ja tapahtumia, ja tunteet elävät löytöjen mukaan. Tänäänkin tunsin ainakin kateutta, voitonriemua, haikeutta, päättäväisyyttä, iloa, hellyyttä, surua ja lopuksi vielä huvittuneisuuttakin ihan ääneen nauramiseen asti.
Kokosin lapsenlapsia ajatellen yhdelle hyllylle kaikki lastenkirjat, jotta ahmimisiässä jo olevilla ja piakkoin sen vaiheen saavuttavilla olisi luettavaa mummolaan saapuessaan. Toisen hyllyn täytin kirjoilla, joita he saattaisivat lukea teini-iässä. Ylpeys ja ennakkoluulo, Seitsemän veljestä, Aarresaari, seikkailukirjat päätyivät sinne. Minna Canthin kootutkin laitoin syötiksi, mene tiedä, vaikka innostuisivat sitten isompina.
Oikea aarreaitta niistä hyllyistä tulikin. Tässä työvaiheessa tunsin suorastaan kateutta. Miten onnellinen onkaan lapsi, joka pystyy uppoutumaan hyvän kirjan maailmaan niin täydellisesti. Itseltä tuo taito on lähes kadonnut. Pitää olla todella vetovoimaista tekstiä, että kokonaisen kirjan saisi luettua nykyisin.
Kävin läpi myös opintoihini liittyneitä kirjoja ja omia muistiinpanojani. Vielä kerran sallin itseni nousta voitonriemuisiin tunnelmiin, kun selailin noita puurtamisajan papereita. Mapin kerrallaan purin paperinkeräykseen. Siinä kohdalla haikeus täytti mielen, mutta ei niin voimakkaana, että olisin perunut päätökseni tehdä tilaa hyllyihin poistamalla nuo jo ajat sitten tarpeettomiksi käyneet paperit.
Kirjojen joukkoon oli eksynyt yksi valokuva-albumi ajalta, jolloin lapsemme olivat neljä- ja kaksivuotiaita, ja itse olin vielä alle 30. JTS ja minä niin nuorina ja lapset vielä pyöreäkasvoisina ja palleroisina. Ilolla ja hellyydellä katselin meitä kaikkia, itseänikin yllättäen.
Kuvissa on myös ystäviä, jotka ovat elämässämme edelleen sekä niitä, jotka olemme menettäneet. He ovat poistuneet erilaisista syistä. Osan on vienyt se viimeinen vieras ja osan joku elävien maailman asia tai ihminen. Mitä läheisempiä he olivat, sitä syvempi suru kuvia katsellessa. Vietimme pitkän tovin JTS:n kanssa albumin äärellä.
Siivousprojekti viivästyi muutenkin, sillä poistettaviksi aikomistani kirjoista löytyi sangen kiinnostava kappale, R.H. Oittisen kirja Miksi peruskouluun (Tammi 1972). Tuo Kouluhallituksen pääjohtajan ja monivuotisen opetusministerin kirjoittama kirja on julkaistu aikana, jolloin peruskoulujärjestelmään oltiin siirtymässä. Istahdin pitkäksi aikaa lukemaan sitä. Availin sivuja summittaisesti sieltä ja täältä. Mitä enemmän luin, sitä huvittuneemmaksi tulin.
Oli kuin olisin lukenut vuoden 2014 Opetussuunnitelman perusteita. Kieli oli vähän vanhahtavaa, mutta asiat niin tuttuja. Ilmankos tunsin viimeisimpinä työvuosina koulukeskustelun vallanneet virtaukset niin tutuiksi: oppilaiden osallistuminen suunnitteluun ja arviointiin, kouludemokratia, valinnaisuus koulun alusta alkaen, yksilöllisyys, teknologian lisääminen (oppimiskoneet Oittisen sanastossa), opettajan aseman muutos auktoriteetista auttajaksi (oppilaan keskustelutoveri), ja niin edelleen. Sivulta 106 löytyvä lause ”Saman muistamiseen perustuvan tietomäärän vaatiminen kaikilta oppilailta ei voi enää olla koulun itselleen ottama päämäärä” voisi hyvin olla voimassa olevasta opetussuunnitelmasta. 45 vuotta on kulunut, ja samoja uudistuksia koetetaan viedä läpi. Jokohan nyt onnistuu.
Epäilemättä kirjahyllyjen siivousprojekti tulee jatkumaan useana päivänä. Aikaa kuluu yllättävistä syistä. Oikeastaan odotan innostuneena seuraavaa sadepäivää ja työn jatkumista. Tiedossa on varmuudella taas tunne-elämän virkeyttä ja monenlaista muistelmaa köhimisen ja pölyrätin heiluttamisen lomassa.