Kuulemani mukaan kolmas vaelluspäivä on aina vaikein. Meillä tämä oli neljäs, ja kyllä tämä oli tähän mennessä ylivoimaisesti rankin. Rakkulat varpaassa hoituivat varvasvillalla, mutta muuten keho oli aamusta alkaen kuin piesty. Olen laiminlyönyt selkäjumpat lauantain jälkeen, ja niinpä ristiselkäkin alkoi jo eilen oireilla ja tänään sen kanssa oli todella vaikeaa.
Samalla kun kehon tuntemukset olivat pahimmillaan, vaellusreitti antoi parastaan. Aivan aluksi ylitimme Calais de Reis’stä lähtiessämme Ulla-nimisen joen kaunista kivisiltaa pitkin. Vesi oli siinäkin vähissä, mutta vielä se ilahduttavasti virtasi. Rohkaisevaa.
Kaupungin jälkeen saimme vaeltaa aina Padronin kaupungin rajoille asti metsien ja peltojen keskellä. Uuvuttavat nousut ja reisiin ottavat laskut vuorottelivat. Aurinko paistoi aivan aamusta alkaen. Hiki virtasi, mutta tuuli kävi reippaasti, joten olo ei missään vaiheessa tuntunut tukahduttavalta.
Tiellä oli vuodenaikaan nähden runsaasti kulkijoita, ainakin tanskalaisia ja irlantilaisia meidän suomalaisten lisäksi. Iloinen puheensorina, välillä myös irlantilainen laulu, siivitti askellustamme.
Kuljimme maaseudulla, joten polun varteen osui useita maissi- ja viiniviljelmiä. Viljelijät olivat jättäneet, luultavasti tarkoituksella, polun varteen osan sadosta keräämättä, ja saimme popsia makeita rypäleitä välipalaksi.
Osalla tiloista oli myös kotieläimiä. Erään tilan kohdalla kuulimme äänekästä kanojen kotkotusta ja kukon kieuntaa, ja äänet paikantuivat muovilla päällystettyyn koppiin. Arvattavasti kanaparoilla oli tuolla muovitalossaan tukalat oltavat auringon porottaessa täydeltä terältä. Aloimme jo suunnitella niiden vapauttamista, mutta tarkemmin harkittuamme jätimme kuitenkin tuon operaation suorittamatta. Kyllä Suomelle riittää kettutyttöjen luoma eläinystävien maine, ei siinä enää kanamummoja tarvita.
Seudulla asuva Maria, bussikuskimme puoliso, lyöttäytyi seuraamme puolessa matkassa. Häneltä saimme tietää monia kiinnostavia asioita espanjalaisesta elämäntyylistä ja asioista, jotka tässä maassa huolestuttavat tällä hetkellä.
Maria oli sitä mieltä, että lapsille on vahingollista saada niin paljon kaikkea työtä tekemättä ja ponnistelematta. Häntä myös huolestuttivat maailman kiihkeä muutosrytmi ja tulevaisuuden ennustamattomuus sekä some-maailman vaarat. Eipä siinä muuta voinut, kuin todeta, että samat ovat huolenaiheet meillä Suomessakin.
Perillä Padronissa majoituimme 12 vuotta sitten hotelliksi saneerattuun, entiseen Santiago de Compostelan piispojen kesäasuntoon. Totesimme illalliselle mennessämme, että oikeastaan tämä hotelli on täysin sopimaton pyhiinvaeltajille. Huoneet ovat ylelliset ja tilavat, uima-allas sijaitsee ulkoilmassa kauniin maiseman ympäröimänä, ja koko hotelli ympäristöineen on kerrassaan upea. Ensimmäiset Jaakon poluilla kulkijat tuskin olisivat silmiään uskoneet, jos olisivat päässeet kurkistamaan majapaikkaamme, illallistarjoilusta puhumattakaan.
Meistä nykypäivän vaeltajista ei ehkä voisikaan käyttää sanontaa pyhiinvaeltajat. Olemme vain ikivanhan tien kulkijoita. Yhtenä näistä tavallisista kulkijoista voin kuitenkin todeta, että jollakin tutkimattomalla tavalla pyhyys on vaeltanut minuun metsien siimeksessä, peltoaukeiden raikkaissa tuulissa ja kirkkojen penkeissä, jopa jäsenten kolotuksissa ja kivuissa. Samaa ovat sanoneet muutamat muutkin.