Siitä puhe mistä puute

Sanotaan, että siitä puhe mistä puute.  Osuva sanonta mielestäni.  Lieneekö ihmistä koskaan historiansa aikana ympäröity niin suurella määrällä puhetta, kuin tänä päivänä.  Nykyihminen saa nauttia puheesta sanoina ja kuvina vaikka vuorokauden ympäri.

Puheesta itsestään ei ainakaan ole puutetta, ja tuon sananlaskun mukaan se tarkoittaa sitä, että monesta asiasta on puute.  Itse olen kiinnittänyt huomiota muutamaan asiaan.

Iltapäivälehteä tai sen nettisivuja et voi avata törmäämättä puheeseen seksistä.  Se tulee vähäisenä vaatetuksena, pursuvina muotoina ja erilaisina ohjeina seksikkääseen pukeutumiseen ja seksuaaliseen nautintoon.  Orgasmi on päivän sana.  1960-luvulta alkaen seksipuhe on lisääntynyt ja samalla tutkimusten mukaan ainakin Suomessa varsinainen seksuaalinen toiminta vähentynyt.  Mielestäni tämä trendi viittaisi siihen, että seksipuhetta pitäisi lisätä makuuhuoneessa ja vähentää julkisuudessa.

Sama koskee parisuhteita.  Neuvojen puutteen takia ei totisesti tarvitse erota, ja kuitenkin yli kolmannes solmituista avioliitoista päättyy eroon.  Usein ohjeena parisuhteen hoitamiseen on, että pitää puhua asioista. Ohjeiden lukemisen ja paljon puhumisen sijasta saattaisi olla suhdetta rakentavampaa ajankulua silloin tällöin tehdä jotain yhdessä niin että kumpikaan ei puhu eikä pukahda.

Yksi viime vuosikymmenten suosittu puheiden, esitelmien ja analyysien aihe on arvot.  Lieneekö yhtään organisaatiota, joka ei olisi määritellyt arvojaan.  Useimmiten ne myös julkaistaan näyttävästi osana organisaation mainontaa.  Toiveena on tietenkin, että arvojulistus vakuuttaisi kuluttajan, potilaan, huoltajan tai kenet tahansa palvelua tarvitsevan.  Eipä tarvitse tarkastella kuin kahta suurta palveluntarjoajaa, postilaitosta ja Valtion Rautateitä ja niiden julkaisemia arvoja , kun koko asia alkaa vaikuttaa vitsiltä.

Posti julistaa arvoikseen menestymisen asiakkaan kanssa, kehittymisen ja innovoinnin, vastuun ottamisen ja yhdessä onnistumisen.  VR:n arvoluettelo puolestaan alkaa juhlallisesti: Asiakas toiminnan lähtökohtana.  Onneksi sekä postilla että rautateillä on töissä yksilöitä, joiden toiminta on julkaistujen arvojen mukaista.  He pelastavat osan edustamansa organisaation julkisuuskuvasta, mutta eivät hekään voi saada kirjettä tulemaan lähettämistä seuraavana tai edes sitä seuraavana päivänä saajalleen tai lippuautomaattia jokaiselle pysäkille.  Ne asiat pitäisi kuitenkin saada kuntoon.  Ehkä kannattaisi tehdä se ensin ja julkistaa asiakasystävälliset arvot vasta sen jälkeen.

On myönnettävä, että itsekin olen sanojen suoltaja.  Sekä puhun että kirjoitan mielelläni.  Kirjoittaen tehdyssä puheessa on se hyvä puoli, että sitä ei ole pakko kenenkään kuunnella.  Kiitos kuitenkin jokaiselle, joka jaksaa kiinnostua juuri minun puheestani, siis ilmeisesti puutteistani.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *