Juhlapäivän paastoharjoitus

Olen tänä kesänä nauttinut pitkistä illoista ja oppinut nukkumaan vähän isommille tunneille aamuisin.  Tänä aamuna tapahtui paluu väitöskirjantekoaikojen rytmiin.  Silloin heräsin aina neljältä ja tein parin tunnin tehokkaan tutkimus- ja kirjoitusrupeaman ennen töihin lähtöä.  Aamuissa on yksi hyvä puoli, joka illoista puuttuu: kukaan ei taatusti tule neljän ja puoli seitsemän välillä häiritsemään millään tavalla.

Tänä aamuna nautin häiriöttömästä aamusta tien päällä.  Lähdin liikkeelle ennen puolta viittä Lappeenrannan suuntaan.  En pidä vakionopeudensäätimestä, mutta nyt se oli paikallaan.  Jonossa ei tarvinnut ajaa missään vaiheessa ja muita autoja alkoi ilmestyä näkökenttään isommin vasta, kun lähestyin määränpäätäni Parikkalaa Etelä-Karjalassa.

Aamulla lähtiessäni nautin vain muutaman nielaisun hammastahnaa, sillä ajattelin käydä matkan edistyessä jossain aamiaisella.  Utin tienoissa olisi ollut huoltoaseman kahvio auki, mutta jatkoin matkaa.  Tirvan kohdalla jouduin kuitenkin pysähtymään ja ottamaan pienet unet, kun muutamaan tuntiin jäänyt yöuni alkoi vaatia verojaan.  Otin ennen Lappeenrantaa toisetkin nokoset, mutta aamiaiselle en tullut menneeksi silloinkaan.

Lappeenrannasta seuraani liittyi anoppini ja siinä kuulumisia haastellessa nälkä unohtui.   Määränpäämme oli siis Parikkala, jossa olemme molemmat olleet opettajan työssä, anoppini jopa yli 30 vuotta.

Parikkalassa vietettiin tänään kirkon 200-vuotisjuhlaa, ja koko päivän ohjelma tapahtui tietenkin tuossa kunnianarvoisassa rakennuksessa ja sitä ympäröivässä puutarhassa.  Sinne suunnistimme.

Juhlajumalanpalveluksen jälkeen väki kutsuttiin kirkkotarhaan pystytetyille teltoille kahvittelemaan ja karjalanpiirakoita sekä täytekakkua maistelemaan.  Karjalaiseen tapaan väkeä oli koolla valtavasti, ja saimme tavata monta vanhaa tuttua ja kuulla vielä useamman tutun kuulumiset.

Kahviteltoille oli pitkät jonot, pitemmät kuin juhlan järjestäjät olivat osanneet ennakoida. Kahvia oli pitänyt jossain vaiheessa hakea lisää, joten sekin viivytti tarjoilun sujumista.  Lopulta kävi niin, että ohjelmaa kirkossa jatkettiin ennen kuin kaikki olivat päässeet piirakan makuun.

Huomasin istuvani kirkon penkissä anoppini vierellä seuraamassa tapahtumaa varten tehtyä historiallista näytelmää nälän edelleen kurniessa vatsassani.  Kirkon ovella oli onneksi vesitarjoilu, ja ehdin hörpätä mukillisen tuota tällä kertaa todelliselta elämän eliksiiriltä maistunutta nestettä.

Kello oli yli kolmen, kun saattelin anoppini junaa odottelemaan ja jatkoin omaa matkaani Punkaharjulle.  Olen useita kertoja vannonut JTS:lle, että en kuuna kullan valkeana syö yhtäkään tietyn huoltoasemaketjun noutopöydän lounasta, niin tarpeekseni olen saanut siitä sortista.

Vannomatta paras.  Kello oli puolen neljän tietämissä, kun syöksyin sudennälkäisenä juuri tuon huoltoasemaketjun ravintolaan ja tilasin sen mitä nopeimmin pöytään irtosi, siis noutopöytälounaan.  Valitsin pöytäni yksinäisestä nurkkauksesta, jotta saisin keskittyä vain siihen yhteen asiaan, syömiseen.  Ja voi miten hyvä mauste olikaan nälkä tuossa ruokapöydässä.  Jälkiruokakahviin lorautin tapojeni vastaisesti reilun määrän kermaa ja sekoitin muutaman sokeripalankin energiaa lisäämään.

Kävin vielä kaupassa, ja sieltä mukaan lähti jogurttirusinoita ja marjapiirakkaa terveellisemmän muonan lisäksi.  Jogurttirusinapussin avasin jo autoon palattuani.  Mainettani varjellakseni en kerro kuinka paljon pussin sisällöstä tuli perille pussissa ja kuinka paljon mahassani.

Päivästä tuli siis aluksi tahaton paastoharjoitelma ja sen jälkeen mässäilysuoritus, joka sujuu harjoittelemattakin.  Terveysintoilija minussa heristää sormea, ja huomenna pyrin jo olemaan sille kuuliainen heti aamusta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *