Viime päivinä täällä Punkaharjulla on voinut tuntea olevansa maailmanpolitiikan polttopisteessä. On valmisteltu kuumeisesti tämänpäiväistä Vladimir Putinin ja Sauli Niinistön tapaamista Punkaharjun valtionhotellilla. Paikallislehti ja poliisi ovat tiedottaneet vierailun tiukkaakin tiukemmista turvajärjestelyistä, ja paikallisessa someyhteisössä tiedotteita on jaettu ahkerasti.
Päätin suunnistaa harjulle katsomaan miten lähelle tapahtumien polttopistettä voisin päästä ja toteutuvatko turvajärjestelyt ilmoitetulla tavalla. Matkaa oli noin seitsemän kilometriä ihastuttavassa harjumaisemassa ja poutasäässä, joten päätin lähteä kävellen.
Harjulla ja viereisellä ohitustiellä oli vilkasta. Muitakin vierailu näytti kiinnostavan. Harjun keskivaiheilla, kioskin pihassa oli poliisiauto. Muuten näkymät olivat tavanomaiset aina ensimmäisen valtionhotellille johtavan polun päähän asti. Siellä poliisiauto tukki pääsyn polulle. Pari konstaapelia puhutteli juuri sille kohtaa tullessani mieshenkilöä, joka halusi ottaa kuvan hotellin suuntaan. Lupa kuvaamiseen kuului tulevan, mutta poliisiautoa ei saanut kuvaan tulla.
Kysyin ja sain samoilta poliisimiehiltä luvan jatkaa matkaa lähemmäs tienhaaraa, josta presidenttien autosaattueen oli määrä lähteä nousemaan ylös hotellin mäelle. Ääniympäristö oli muuttunut meluisaksi, sillä taivaalla risteili armeijan helikopteri ja hävittäjä. Hotellin suunnalla rinteessä näkyi kaksi poliisia puskassa vahtimassa mahdollisia tunkeilijoita. Ainakin yksi henkilö tuli alas rinnettä polkua pitkin.
Olin yliarvioinut kävelykuntoni ja aliarvioinut haluni katsella ja kuvata tuttua maisemaa kävelyn aikana. Niinpä jouduin kiristämään tahtia loppuvaiheessa. Kiirehtiminen osoittautui turhaksi, sillä ennen hotellin liittymää tielle oli pysäköity kaksi poliisiautoa siten, että liittymä jäi näkymättömiin mutkan taakse. Paikalla oli myös iso määrä virkavallan edustajia. He ohjasivat niin kävelijät kuin autoilijat pois harjutieltä metsämuseo Luston suuntaan.
Tajusin, että minulla ei ole mahdollisuuksia nähdä vieraita heidän saapuessaan hotellille. Mieleeni tuli kuitenkin lähteä katsomaan voisinko päästä ohitustien kautta paikalle, jossa heidän paluutaan voisi seurata. Jatkoin siis matkaa Luston ohi rauta- ja ohitustien alikululle ajatuksena kiertää presidenttien paluureitille ohitustietä pitkin. Vesiperän veti sekin yritys, poliisit olivat pitämässä tiesulkua myös siellä. Lupaa lähteä haluamaani suuntaan en saanut.
Palailin siis takaisin ilman ainuttakaan kuvaa Putinista, Niinistöstä tai edes heidän autosaattueestaan. Tosiasiassa en ollut harmissani. Kuljin vanhoja, kangasmetsälle tuoksuvia polkuja pitkin. Sää suosi, Saimaa lepäsi Pihlajaveden puolella lähes peilityynenä, ja Puruveden pintakin lainehti maltillisesti. Pistäydyin välillä rannassa ihan vain läträämässä vettä ja ihastelemassa sen kirkkautta. Lempipaikkaani, pieneen hiekkarantapoukamaan en malttanut tällä kertaa poiketa, teki jo mieli kahville.
Miten mukavaa onkaan tavallisen ihmisen elämä. Voi valita polkunsa ja poiketa niiltä mielensä mukaan. Ympärillä surraavat vain hyttyset, ja turvamiehiä voi ottaa tai jättää ottamatta. Kukaan ei kysele, jos vetäydyt muutamaksi päiväksi oleilemaan yksiksesi, ja jos haluat ihmisten pariin, voit liikkua kenenkään kiinnittämättä sinuun mitään huomiota. Ei tarvitse pelätä mitä iltapäivälehdet kirjoittavat edesottamuksistasi, voit kirjoittaa itse itsestäsi ihan mitä haluat.
Sitäkin mietin tänään, miten herkästi me ihmiset teemme jostakin kuolevaisesta puolijumalan. Joku ihan tavalliseen perheeseen syntynyt ihan tavallinen Vladimir, lempinimeltään Vova, alkaa saada osakseen suorastaan uskonnollista palvontaa. Vähitellen hän rakentaa ympärilleen vallan ja mahdin ilmapiiriä yksityiselämänsä salaperäisyyden ja etäisyyden kautta, pullistelemalla niin kroppansa kuin sotavoimiensa lihaksia sekä siirtämällä häikäilemättömästi syrjään henkilöt, jotka arvostelevat häntä. Ei ketään kuolevaista saisi päästää noin suvereeniin asemaan. Kerta toisensa jälkeen niin vain näyttää tapahtuvan. Kun kysymyksessä on mahtavan naapurimme päämies, ei auta, kuin etsiä se kunnioittamisen tapa, joka riittää hyviin naapuruussuhteisiin, mutta pysyy myös kohtuuden rajoissa. Ei ole helppoa Saulillakaan.